Tihkusateen hämärästä alkoi näkyä yksinäinen valopiste. Polkupyöräilijä lähestyy nopeasti. Hänellä on kiire. Veri maistuu suussa ja käsiä palelee. Ilmassa tuoksuu syksyltä ja kitkerältä savulta; jossain kai poltetaan roskia. Sateen kastelemien, pyöreiden silmälasien takaa on vaikea nähdä eteensä, mutta niiden kuivaamiseen ei ole aikaa. On saatava tavata vielä kerran.
Kirkonmäen kohdalla ylämäki tuntuu miltei ylitsepääsemättömältä, ja sen huipulla on pakko hengähtää. Samalla puhelin soi. Hän kaivaa puhelimen taskustaan, ja siristää silmiään nähdäkseen soittajan. Kun hän erottaa kirjaimet teräväpiirtonäytöltä, puhelin on lentää käsistä. Tätä puhelua hän oli pelännyt kaikista eniten.
Kesän alussa kaikki oli ollut loistavasti. Aurinko oli paistanut, lämpötilat olivat pysyneet korkealla ja ilma oli muutenkin ollut kuin morsian. He olivat tavanneet laavulla koulun päätösbileissä, ja jotenkin asiat vain sattuivat loksahtamaan heidän kohdallaan paikoilleen. Se oli jopa melkein kuin ällöromanttinen klisee täynnä kesäöiden seikkailuja ja uimarantoja, mutta se kuului vain heille. Se oli heidän jäätelökesänsä. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Ilmojen viiletessä myös heidän rakkautensa viileni. Hän yritti jättää sen huomiotta, ei halunnut luovuttaa, mutta toinen etääntyi.
Puhelin lakkaa soimasta. Hän havahtuu, ja kiroaa itsekseen. Pitää soittaa takaisin. Hän hakee oikean nimen numeroluettelosta, ja painaa vihreää luuria. Odotusaika tuntuu raastavan pitkältä.
“Haloo?” pehmeä, mutta itkuinen ääni vastaa puhelimeen.
“Hei, öö, sä soitit”, hän vastaa, ja nojaa pyörän tankoon.
“Niin soitin.”
“Mitä asiaa sulla oli? Mä olen just tulossa siihen, ei mee enää -”
“Mä haluisin ettet sä tulis.”
Se on kuin isku vasten kasvoja. Jäinen nuoli lävistää rintakehän ja jää tiukkaan kiinni.
“...Ai siis mitä?”
“Nii et älä tuu. Me lähdetään jo.”
“Mä halusin vaan…”
“Mä tiedän. Mut sä et voi nyt tulla tänne. Kiitti kaikesta ja… nii. Moikka”, ääni sanoo sortuen, ja vielä ennen ensimmäistä äänimerkkiä kuuluu tukahdutettu nyyhkäys. Sen jälkeen ainoa ääni on katkaistun linjan tasainen, monotoninen melodia.
Nyt puhelin putoaa, ja kuuluu äänekäs räsähdys lasinäytön mennessä rikki. Hän tuijottaa eteensä kykenemättä oikein mihinkään. Auto ajaa ohi, ja katuvalot syttyvät. Sitten alkaa sataa kaatamalla.